Järjestelmämme on rikki!

Lapsille, nuorille & perheille on yhteiskuntamme tarjottava riittävä tuki.

Ennaltaehkäiseviä toimia ei voi liiaksi korostaa. Oikea-aikainen apu tuo pidemmällä aikajänteellä säästöjä.

Pahoinvointi on monilla mittareilla lisääntynyt ja samaa karua kieltään puhuvat tilastot. Eritoten nuoret voivat pahoin.

Hyvin huolestuttavaa ja muutosta vaativaa on se, että perheet jäävät usein ilman tukea. Moni tukitoimi myös lopetetaan heti kun tilanne tuntuu vähänkään paremmalta ja hetken päästä ollaan samassa jamassa tai jopa pahemmassa. Olen tämän nähnyt liian monesti monialaisissa työnkuvissani ja koulutyössäni opettajana.

Matalankynnyksen avun saantia tulisi parantaa ja kouluissa tulisi ehdottomasti olla tarjolla nykyistä paremmin psykologipalveluita oppilaille.

Kiusaamistapauksiin tarvitaan lisää kovia & pehmeitä keinoja. Yhteistyö monialaisen työryhmän (mm.Sosiaalitoimi, poliisi) kanssa tulisi olla nykyistä paremmin käytössä.

Kodin vastuuta ei voi liiaksi painottaa. Kasvatusvastuuta ei voi jättää päiväkodin, koulun ja harrastustoimen vastuulle.

Nykymallinen ”pumpulikasvatus” vailla rajoja ei ole lapselle hyväksi. Tällaisella toiminnalla miinoitat lapsesi elämänpolkua kun voisit ennemmin asettaa rajoja, olla läsnä ja opettaa tunnetaitoja = antaa eväät lapsesi elämän polulle & tarjota kompassin kohti oikeaa suuntaa.

Yllämainittu näkyy kouluissa ja on osasyy Pisa-tulostemme laskuun. Kouluissa aika menee osin kaikkeen muuhun kuin opettamiseen, milloin selvitellään mitäkin tilannetta ja koitetaan saada nuori sopeutumaan.

Ryhmäkoot tulee pitää pieninä ja erilaisen tuen tarvitsijat tulisi jakaa omiin pienryhmiin ei asettaa samaan ryhmään täysin eri ääripäiden kanssa. Kyläkouluja ei saa lakkauttaa ! Niissä usein voidaan paremmin kuin suurissa koulukeskuksissa.

Ohjaajia ei saa karsia, ne ovat oikea-aikaisen avun kannalta merkittävässä roolissa korostuen erityispuolella. Mikäli nyt säästetään ja leikataan henkilöresurssia tulee se maksamaan tulevaisuudessa merkittäviä summia niin oppilaiden pahoinvoinnin lisääntymisenä, oppimisen kärsimisenä ja henkilöstön uupumisena.

Lippulappushowta tulee opettajilta karsia, ei lisätä!

Päällekkäisiä toimia tulee karsia ja byrokratiaa vähentää.

Mielenterveyspuolella apua tulee saada nykyistä reilusti nopeammin & ottaa muitakin toimia käyttöön kuin pilleripurkki.

Lisää resursseja nuorille tulevaisuutemme rakentajille!

Juttu on julkaistu blogit.perussuomalaiset.fi

Vaikuta nyt – Allekirjoita täällä:
Allekirjoita kansalaisaloite pitkäkestoisen ja ennaltaehkäisevän tuen puolesta: Kansalaisaloite.fi