Lastensuojelulain kokonaisuudistus on tekeillä, sitä tarvitaan.
Samaan aikaan puhututtaa ja keskustelua herättää lastenkoti bisnes?
Minulta on kysytty mietteitäni yllämainittujen tiimoilta ja tässä alla avaan kantaani.
Lastensuojelulain kokonaisuudistus: Olemme menossa mielestäni oikea suuntaisia toimia kohti.
Mitä uudistus sitten tarkoittaa käytännön tasolla?
Olemme siirtyneet Hyvinvointialuemalliin. Hyvinvointialuemalli turvaa palvelujen resursoinnin. Monialaisen yhteistyön mahdollisuudet paranevat huomattavasti eikä järjestelmä ole yhtä haavoittuvainen tämän muutoksen myötä. Hyvinvointialue voi kohdentaa resursseja niille alueille, joille ne ovat tarpeen. Tämä parantaa asiakkaiden asemaa helpottaen myös palveluiden järjestämistä heidän arkensa tueksi ja ennen kaikkea lapsen etua ajaen. Lapsen tulisi aina olla keskiössä.
Yhden sosiaalityöntekijän asiakasperheiden määrä vähenee 35 perheestä 30 perheeseen. Tämä on hyvä ja itse näkisin, että määrän tulisi olla vieläkin maltillisempi. Liiaksi olemme nähneet tapauksia, joissa työntekijä ei ole tarpeeksi ehtinyt perehtyä papereihin ja tilanteeseen. Lapsen asioista kuitenkin päättää vastuu sosiaalityöntekijä ei perheen tuki työntekijä, joka vierailee ja on yhteydessä säännöllisesti perheeseen ja ehtii lukea viikkoraportit ja kausikoosteet.
Tämä perheiden määrän vähennys luo paremmat resurssit niin tekijälle kuin perheille paremman avun saamiseksi, kohti laadukkaampaa asiakaskeskeistä palvelua. Sosiaalityöntekijät tekevät arvokasta ja hyvin vastuullista työtä. He ansaitsevat tarpeeksi resursseja palvella asiakkaitaan hyvin ja tämän ansaitsevat myös lapsi sekä perhe , jota päätökset lopulta koskevat.
Paljon on puhututtanut aihe onko lasten sijoittaminen laitoksiin bisnestä? Tässä mietteeni:
Mielestäni osin kyllä. Sijaishuoltopaikka laitoksessa maksaa noin 300–1000 euroa päivässä lasta kohden. Laitoksessa toki on ammattilaiset läpi vuorokauden saatavilla ja toki tilat maksavat myös ym. oheiskulut. Itse olen sitä mieltä, että hintoja tulisi kuitenkin tarkastella uudelleen. Tämä on oma mietteeni, mutta mielestäni laitos, lastenkoti, koulukoti, nuorisokoti ei ole kuin marginaalista ryhmää varten ja silloinkin vain hetkellisesti mikäli muita vaihtoehtoja ei todella ole. Tiedän mistä puhun. Olen nähnyt millaista laitoksessa on, en omakohtaisesti, mutta hyvin läheltä. Minun mielestäni ne eivät ole kodinomaisia paikkoja.
Kaikki laitoksessa ei kuitenkaan ole vialla. Parhaimmillaan kuitenkin ammattitaitoisen henkilökunnan turvin niistä voi löytyä elämään se turvallinen aikuinen joka viitoittaa elämän polkua oikeaan suuntaa ja asettaa rajoja. Elämän suunta voi kääntyä.
Mielestäni ennaltaehkäiseviä toimia tulisi tehdä jo neuvolasta lähtien perheiden kanssa jottei laitoksiin päädytä näin suuressa mittakaavassa.
Kaikkia toki ei voi sijoittaa sijaisperheisiin ja laitoshoitoa sekä muita lasten tukiasumisen muotoja ei tulisi sekoittaa keskenään. Pienryhmäkoti on kodinomaisempi asumisyksikkö kuin laitos ja sitten on vielä perhehoidon eri muodot. Tiedän mistä puhutaan kun puhumme sijaisvanhemmuudesta.
Avataan hieman käsitteitä. Sijaisperhe, sijaisvanhemmuus eli pitkäaikainen perhehoito, lomakoti, tukiperhe, vastaanottoperhe. Nämä ovat aivan eri asia kuin laitos ja edellä mainittuja ei voi missään nimessä sanoa bisnekseksi. Tähän tarvitaan suuri sydän ja ”työ” vaatii moninaisia toimia perusarjen pyörittämisen lisäksi. Töissä olemme ikäänkuin 24h. Rahan vuoksi ei kukaan tätä tekisi, sydän täytyy olla mukana. Itse en edes ajattelisi tätä työnä. Tämä on perusarkea ja on kunnia toimia tässä tehtävässä. Lapset ja nuoret ovat aina olleet minulle sydämen asia.
Kerron alkuun mitä edellä mainitut käsitteet tarkoittavat. Tukiperhe: Tarjoaa lapselle esimerkiksi kerran kuussa viikonlopuksi kodin ja yhteistä aikaa, tämä takaa lapsen perheelle omaa aikaa ladata akkuja. Molemmat osapuolet hyötyvät.
Vastaanottoperhe: Huolehtii lapsesta lyhytaikaisen sijoituksen ajan ja tai sen aikaa kun lapselle löydetään pitkäaikaisen sijoituksen edellyttämä perhe/koti.
Sijaisvanhemmuus ja pitkäaikainen sijoitus, perhehoito: Sijaisperhe antaa huostaanotetulle lapselle tai nuorelle kodin ja perheen joko lyhyt- tai pitkäaikaisesti ja ryhtyy hänen perhehoitajakseen. Tarkoitus on tarjota lapselle turvallinen ja kodinomainen kasvu- ja kehitysympäristö silloin, kun lapsen kotona asuminen ei ole mahdollista. Yhteistyötä biovanhempien kanssa tehdään tiiviisti ja parhaimmillaan se on kaikkien edun mukaista ja toimii hyvin. Työhön kuuluu paljon raportointia, kotikäyntejä ym. lapsen tarpeiden mukaisia askareita. Sijaisperheille on kattavasti tarjolla kouluttautumismahdollisuuksia ja oma tukityöntekijä sekä lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä kuuluu osaksi arkea. Tässä ”työssä” on myös epävarmuustekijä sen suhteen, joka toki tavoitteena , että lapsi palautuu kotiinsa biovanhempien luo. Lapseen ja lapsiin kiintyy ja sydäntä raastavia tilanteita on nähty kun palautus ei onnistukkaan ja pahimmillaan lapsi on ollut yli 13- sijaisperheessä kun samaan perheeseen häntä ei ole takaisin sijoitettu. Näitä ei pitäisi tapahtua! Kotiutumisen prosessin tulee tapahtua aina maltillisesti asteittain. Silloin onnistuminen on varmemmalla pohjalla.
Päätöksiä toki ohjaa laki ja päätöksiä tekevät alansa ammattilaiset, mutta ”virhelyöntejäkin” sattuu ja juuri siksi on todella tervetullut muutos vähentää tekijöiden kuormaa perheiden määrän osalta.
Uudistus puolestaan luo mahdollisuudet mahdollisimman varhaiseen tukeen perheille. Olemme menossa oikeasuuntaisiin toimiin. Uudistus ei ole vielä kaikkineen valmis, joten työtä perheiden ja lasten hyväksi jatketaan vielä. Hyvä niin.
Juttu on julkaistu Blogit.perussuomalaiset.fi
